Work and small babies

Meikäläisen lempi vaavi<3

Ensimmäinen työviikko..

on viimein alkanut. Maanantaina 21. päivä mentiin siis ensimmäistä kertaa sairaalalle klo 8.00. Tää kyseinen sairaala missä tehään meijän työharkkaa 12 viikkoa on Katutura State Hospital. Meijän kämpin isäntä tiputti meijät sinne. Kyseltiin neuvoja miten päästään takasin kotiin ja hän totes siihen, että soittakaa kun päivä on pulkassa niin hän hakee. Noh, nää kaks Suomen sankaria ei tietenkään ottanu kumpikaan puhelinta mukaan. "Nice. It's reeeaaally nice!". Ja meille neuvottiin mistä saadaan taksi ja missä jäädään pois. Täällä ei siis oo mitään taksimittareita, vaan kuskit nappaa porukkaa tien varsista kyytiin ja kuskaa mielellään täyden autollisen, jos on menossa useampi samaan suuntaan. Meijän taksimatka sairaalalta kotiin maksaa siis 10 Namibian dollarii per tyyppi. Eli ehkä noin 70snt.

Ekaa työpäivää ei nyt voi kutsua oikein työpäiväksi. Pienen etsimisen jälkeen löydettiin tämä Sister kenen kanssa meillä oli sovittu tapaaminen klo 8. (Täällä siis kutsutaan naispuolisia hoitajia Sistereiksi.) Oltiin hänen ilokseen löydetty hänet jo ennen kuin oli edes ehtinyt meitä etsiä. Matka jatkui Sisterin toimistoon, jossa käytiin läpi meijän harjoitteluaikaa ja sen sisältöä. Saatiin toivoa (taino ennemminkin valita) missä osastoilla halutaan meijän harkkaa suorittaa. Allekirjoitettiin myös muutamat paperit, jonka jälkeen käytiin pienellä orientaatiokierroksella 8 kerroksisessa sairaalassa. Jonkin verran jouduttiin aina odottelemaan toimiston ulkopuolella, kun samaa aikaa oli alottamassa pari Briteistä tullutta tyttöä ja heillä oli pienoisia ongelmia paperihommien kanssa. Joskus 11 aikaan saatiin lähteä sitten takas kotia kohti. Sister oli vielä niin ystävällinen, että tarjosi meille kyydin sellaiseen paikkaan mistä saadaan jatkossakin taksi kotiin. Eihän tuo matka pitkä ollut, muttei tiedetty mihin oltiin menossa. :D Oltiin kuultu etukäteen muilta täällä vaihdossa olleilta, että tätä kyseistä Sisteriä saisi odotella hirveesti ymym. mutta meijän kokemus hänestä oli kyllä varsin positiivinen yllätys! :)

Eristyshuone

Tiistaina aloitimme ensimmäisen varsinaisen työpäivämme klo 7 aamulla sairaalan ylimmässä kerroksessa, lasten osastolla. Menimme 8B puolelle, jossa hoidetaan 0-2 vuotiaita. Huoneita osastolla oli ensimmäisellä käytävällä 4. Huoneessa 1 asustelivat juuri syntyneet, sekä todella pienikokoiset (erinäisistä syistä johtuen) lapset. Huoneessa 2 olivat kriittisesti sairaat, huoneissa 3 ja 4 sitten vähemmän sairaat pienet potilaat. Lähes jokaisella lapsella oli äiti vierellään 24/7, jolloin meille ei jäänyt ihan hirveesti edes hommaa..

Äitien patjoja

Ensimmäisessä huoneessa äidit nukkuivat patjoilla lastensa kanssa. Nämä huoneet olivat siis vain pieniä neliön muotoisia, missä sijaitsi lapselle sänky ja äidille patja. Yhdessä huoneessa saattoi olla kaksi äitiä ja kaksi lasta. Aika karut oltavat.. 

Toisella käytävällä oli useampi huone myös, mutta kaikki huoneet olivat eristyshuoneita. Yhdessä huoneessa oli esimerkiksi potilas, jolla oli hemofilia eli verenvuototauti. Osastolla oli myös Dressing room, jossa päästiin seuraamaan kun pieniltä vauvoilta otettiin verinäytteitä. Hieman hirvitti kun huoneeseen tuotiin hieman jo isompi potilas, ja häntä jouduttiin pitämään käsistä ja jaloista kiinni näytteenottoajan. Neulaa sörkittiin useamman kerran ranteeseen ja kun ensimmäinen lääkäri ei onnistunut, kokeili toinen lääkäri samaan aikaan toisestä kädestä. Pikkulapsi huusi ja itki. Lopulta ensimmäinen lääkäri laittoi lapselle kanyylin kämmenselkään ja sai näytteen sitä kautta.

Me työskenneltiin eka päivä oikeastaan ainoastaan huoneessa 2. Siellä oli 2 tyttövauvaa ja 4 poikavauvaa, jotka olivat orpoja. Vietimme paljon aikaa näiden lasten kanssa, kenellä ei siis ollut ketään. Syötimme, pitelimme sylissä ja pidimme seuraa näille pienokaisille. Veimme heidät myös toimintaterapiaan sairaalan G kerrokseen, ja saimme Hannan kanssa seurata tämän terapiahetken molempina päivinä, jotka osastolla vietimme. 

Voi että, kun olis tehnyt mieli napata sieltä yksi orpolapsi ja tuoda mukana Suomeen. Kyselimme hieman näiden lasten kohtaloa. Sen verta mitä asiasta selkeni, että joskus eräs vauva oli ollut sairaalalla jopa 2 vuotta. Ilmeisesti, jos kukaan ei lapsia adoptoi, he siirtyvät sosiaaliviranomaisten huostaan. Yhden tyttövauvan äiti oli synnytyksen jälkeen lähtenyt käymään kotona, muttei koskaan palannut hakemaan vauvaansa.

Muutama vauvoista oli happimaski kasvoilla keskoskaapissa. En ole koskaan nähnyt livenä vastaavaa. Miten jokin voi olla niin pieni ja hauras. Osa lapsista oli todella huonossa kunnossa. Yksi pieni vauva hyperventiloi yhtäkkiä todella pahasti. Hänellä on keuhkoissa vissiin jotain probleemaa ja keuhkoja yritetään saada aukeamaan tms. mitä sivukorvalla satuimme kuulemaan. Hänelle jouduttiin antamaan lääkkeitä kiireellisesti yhdessä vaiheessa. Saa nähdä kauanko hän selviää..

Lyhyesti kerrottuna osaston päivärytmi alkaa aamulla raportilla, jossa kierretään jokainen potilaspaikka vuorotellen läpi ja oikestaan kaikki hoitajat seuraavat raportin pitäjää. En tiedä mitä järkeä siinä on, sillä me emme ainakaan kuulleet sanaakaan mitä hoitaja puhui. Tämän jälkeen jokainen vauva punnittiin. Osastolla on vaik yksi vaaka, joten punnitseminen tapahtui yksi huone kerrallaan. Hoitajat pyysivät äitejä riisumaan vauvat ja tuomaan heidät puntarille. Jotkut äidit olivat tässä todella hitaita. ja heti hoitajat manasivat, että mikä oiken kestää. Samassa yhteydessä jokaiselle äidille jaettiin 3 vaippaa lastaan varten kyseiseksi päiväksi. Tämän jälkeen sitten mittailtiin ruumiinlämpöjä ja happisaturaatioita. Pääsin ottamaan ensimmäistä kertaa vauvalta saturaatioarvon. Pienimmille mittari täytyi laittaa varpaaseen. Kaikki arvot kirjattiin käsin potilaskansioihin. Sitten alkoikin olla ruoka-aika. Syöttelimme vauvoja ja auttelimme missä pystyimme. Muutamat puklut tuli kyllä pyyhittyä.

Päivä ja osasto oli meidän makuumme melko tylsä. Vaikka pienet vauvelit ihania ovatkin, niin etsimme vähän toisenlaista kokemusta. Sovittiinkin siis jo ensimmäisen päivän jälkeen, että mentäisiin vielä keskiviikko tuolle kyseiselle osastolle ja sitten torstaina lähdetään tutkimaan leikkausosastoa.

Seuraavassa tekstissä pikkusen fiiliksiä ekasta leikkuripäivästä, joka oli ihan huikee!

Moiksu <3

Dressing room vähän heilahtaneena.