Stitches, blood and exciting moments

Holaaa!

Viikot täällä on ruvennu vierimään jo ihan liian nopeesti.. Ei tässä oo enään 13 viikon reissusta kun 4 jäljellä. Töitä on tullu paiskittua ja hauskaa pidettyä. En olis ennen tänne lähtöä edes voinut kuvitella tuntevani näin mitä mä tällä hetkellä tunnen. Tää reissu on avartanu maailmaa, avannu silmät ja sydämen, sekä pistäny pohtimaan paljon omaa tulevaisuutta. Me ollaan saatu aivan mielettömiä ystäviä täältä, jota voi kutsuu meijän omaks perheeksi. Ihmiset täällä on avoimia ja ystävällisiä, ja oikeestaan kaikki on päinvastoin kun Suomessa. Afrikka on vieny kyllä meikäläisen sydämen.

Sitten vähän taas työasioita.
Leikkurissa olon jälkeen vaihdoimme teho-osastolle. Tää teho ei mikään hirveen isokokonen oo. Ekana päivänä saatiin vähän orientaatiota paikkaan ja seurailtiin mitä tapahtuu. Vastaan tuli mielenkiintosia juttuja. Eräällä nuorella naisella oli Myasthenia Gravis, joka aiheuttaa halvausmaista lihasheikkoutta. Osastolla oli myös toinen todella nuori potilas. Hän oli halvaantunut kaulasta alaspäin, sekä puhekyky oli hävinnyt. Papereissa luki, että halvaus on alkanut ensin tasapaino ja kävelyvaikeuksina, josta edennyt loppujen lopuksi halvaantumiseen. Syytä tälle ei tiedetä. Mielenkiintoista oli myös, että potilaan vanhempi sisarus oli menehtynyt tuntemattomasta syystä 23vuotiaana ja äidillä on ollut aivohalvaus. Tämä potilas oli itse nyt 20v. Diagnoosina luki acute flaccid paralysis. Näin myös ensimmäistä kertaa trakeostomiakanyylin vaihdon, sekä itse trakeostomia reijän. Potilas oli siis tätä kautta hengityskoneessa.

Toisesta päivästä eteenpäin meille jaettiin omat potilaat. Olimme aina jonkin valmistuneen hoitajan mukana. Teimme kuitenkin todella paljon itsenäisesti hommia. Useimmilta potilailta käytiin tunnin välein mittaamassa vitaalit ja ne kirjattiin aina ylös. Jokaisella potilaalla oli paikkansa vieressä teline, jossa oli jätti-iso paperi, minkä ruudukoihin merkittiin kaikki tulokset. Mulla oli yhtenä potilaana 46v. nainen. Dg oli Tuberculous/bacterial meningitis. Potilasta pidettiin ainakin aluksi nukutuksessa lääkkein, sekä hän oli koko ajan hengityskoneessa. Myöhemmin potilas kuitenkin alkoi liikuttelemaan käsiään ja availi silmiä. En oikein saanut kunnolla selvyyttä potilaan tilanteesta, sillä välillä tuntui että kukaan ei oikein tiedä. Olipahan taas semmoisia hetkiä, milloin olis tehnyt mieli laittaa silmät kiinni. Naisen suu putsattiin hirveen kovakouraisesti ja verta oli siellä sun täällä... Potilas myös intuboitiin myöhemmin uudelleen ja tätä taikatemppua kävikin sitten kokeilemassa useempi lääkäri monta kertaa. Oli kyllä aikamoista taidonnäytettä taas kun toinen vuotaa verta intubointiyrityksien takia. Tuntuu, että täällä ei välitetä yhtään siitä mitä tuhoa saadaan aikaan huonolla intuboinnilla.
Toinen potilaani oli 26v. palanut mies. Ensihoitajat olivat hänet löytäneet palavasta asunnosta. Potilaan kehosta oli 38% palanut ja dg: superficial patial thickness. Näitä voi jokainen itte googletella jos kiinnostaa, en sen enempää ala diagnooseja avaamaan. Potilaalla oli siis toisen asteen palovammat. Hänen kasvonsa olivat ihan turvonneet ja iho kuoriutunut pois. Aluksi potilaalle meni morfiinia kipulääkkeenä suoneen, mutta kun se oli loppunut, meni varmaan puolikas vuorokausi ennenkuin potilaalle käytiin laittamassa uutta kipulääkettä.. ja ai että missä kivuissa hän oli. Tein dressingin potilaalle toisen opiskelijan ja valmistuneen hoitajan kanssa. Avasimme kääreet, putsasimme ihon, rasvasimme ja laitoimme puhtaat kääreet takaisin. Kamalinta tässä oli se, että potilas oli hengityskoneessa ja yhtäkkiä hän tuntuikin olevan ihan hereillä. Hän yritti nousta ylös ja huitoa raajojaan. Paikalle tuli lisää hoitajia pitämään hänestä kiinni ja tämä "ohjaava" hoitajani huusi potilaalle ja läpsi häntä, kun hän yritti liikkua.. Tässä vaiheessa tuli kyllä itse otettua pari askelta taaksepäin. En edes tiedä miten on mahollista, että tuossa kunnossa oleva potilas (intuboituna hengityskoneessa ja todella kivulias) onkin yhtäkkiä täysin hereillä ja pystyisi vaikka lähteä kävelemään. Niin ja vähän tosta puhtaudesta... Täällähän siis niin teholla, kun päivystyksessäkin, pissatestit tehdään samoihin kuppeihin toinen toisensa jälkeen.. 

Teholla olon jälkeen suunnattiin sitten Katutura Hospitalin päivystykseen. Täytyy myöntää, että eniten täällä työskentelystä olin odottanut päivystystä. Huomattiinkin heti, että päivävuorot ovat toooodella hiljaisia, joten työskentelymme on painottunut yövuoroihin. En Suomessa ole päivystyksessä töissä vielä ollut, mutta kyllä nää eroaa toisistaan ihan merkittävästi. 

Kun potilas saapuu päivystykseen, tulee hänellä ennen hoidon saamista olla potilaspassinsa mukana, johon hän on itse hakenut kyseisen päivän leiman maksua vastaan. Osalla potilaista ei tätä passia ole, joten leima laitetaan vain normaalille paperilappuselle. Tähän paperiin sitten kirjataan kaikki tiedot. On kyllä muutaman kerran tullut mietittyä pitäskö sitä itkeä vai nauraa, kun pitäs jotain selvää saada osan porukasta käsialasta. Päivystyksessä on yksi PIIIIIITKÄ jono potilaille, jotka saapuvat esimerkiksi flunssan takia. Välillä tässä jonossa on sitten alkanu äityä vähän riidan tynkääkin potilaiden kesken. 

"Keskellä" päivystystä on emergency area, jota porukka kutsuu danceflooriksi. Tälle alueelle tulevat kiireellisemmät potilaat. Paljon on ollut pahoinpideltyjä, puukotettuja, sekä astmapotilaita. Suurin osa potilaista saapuu päivystykseen omilla kyydeillään tai taxilla. Täällä ei samanlaista kiireellisyysjärjestystä näiden emergency potilaiden kesken ole, kuin olisi vaikka Suomessa. Olit sitten puukotettu ja vuodat verta, tai sinulla on todella paha astmakohtaus, kenelläkään ei ole kiire hoitaa sinua. 

Päivystyksessä on myös lasten nurkkaus, jossa hoidetaan olisikohan ollut n. 5pm-7am välillä hoitoa vaativat potilastapaukset. Sitten on kiruginen nurkkaus, gynehuone, emergencyhuone (minne viedään kaikki elottomat potilaat) ja vielä yksi huone, jossa hoidetaan esim. isompia tikkaushommia. Tänne viimeiseen huoneeseen on monesti tuotu huonokuntoisia potilaita, jotka joutuvat odottamaan hoitoa jopa useamman tunnin. Yhtenä yönä päivystykseen saapui nuori kundi, jolla oli otsassa n. 6cm aukko. Siis kirjaimellisesti ihan aukko. Kallo oli haljennut myös tästä kohti. Potilas sitten odotteli siellä huoneessa muutaman tunnin, ennekuin hän sai hoitoa. Samoin sinne tuotiin toinen nuori miespotilas, jota oli puukotettu selkään. Kylkiluita oli murtunut ja selässä oli aikamoinen vekki. Mutta hei, ei näiden potilaiden kanssa ole kiirettä! Istutaan vain kahvilla ensin.

Koko reissuni siistein kokemus oli kyllä kun menin kahden muun suomalaistytön kanssa paydayna yövuoroon. Palkkapäivänähän siis täällä ihmiset juo jotain omatekoisia keitoksiaan ja kirjaimellisesti sekoaa. Sitten tapellaan ja riehutaan kylillä menemään. Monen palkkapäivä päättyykin sitten päivystykseen. Yön aikana tuli aivan älyttömästi kivillä hakattuja potilaita, puukotettuja ja tietenkin niitä päihtyneitä. Yksi auto-onnettomuus oli myös ollut, josta tuotiin potilaita sairaalalle. Hommia riitti koko ajan. Eräs potilas vietiin suoraan emergency huoneeseen, hänellä oli vatsalaukku ulkona. 

Pari casea jäi kyllä palkkapäivä yöltä hyvin mieleen. Päivystykseen saapui yöllä joukko nuorisoa, he kantoivat nuorta tyttöä yhteisvoimin sylissään dancefloorille. Tyttö oli aaaaivan sekaisin. Hän kouristeli, huitoi ja huusi Jumalaa. Hän ei olisi halunnut hoitoa ollenkaan. Tytön sisko oli tämän vieressä ja läpsi häntä kasvoihin. Sisko selitti taukoamatta Jumalasta ja Jeesuksesta, sekä miten tyttö ei voi jättää heitä nyt, Samalla tämä sisko laski alleen keskellä danceflooria huomaamatta sitä itse. Lopulta hoitaja antoi tytölle rauhoittavan piikin, sillä hän ei pysynyt lainkaan paikoillaan. Tyttö rauhoittui ja hänet siirrettin sängyssä muualle. Tämän jälkeen kyseinen sisko sitten jatkoi näitä sepustuksiaan ja meni makaamaan lattialle ja lopulta hänellekkin jouduttiin antamaan rauhoittavaa. Voitte arvata millainen yleisö tällä koko tapahtumalla oli. 


Potilaan siis saavuttua dancefloorille, häneltä mitataan vitaalit ja tarvittaessa otetaan myös HB ja verensokeri. Tämän jälkeen potilas odottaa lääkäriä, josta hänet ohjataan mahdollisesti jatkoihin jonnekkin. Tikattavat, dressingiä tarvitsevat tai injektiopotilaat menevät dressingroomiin, osa ohjataan röntgeniin tai vaikka pissatesteihin tai gynelle.

Toinen tapaus oli, kun päivystykseen tuli kasvoihin puukotettu miespotilas. Hänellä oli aika hurja vekki vasemmalla korvan edessä. Haava vuoti ja vuoti aivan älyttömästi. Olin tässä kohti auttamassa tilanteessa jonkin aikaa myös. Lääkäri yritti etsiä vuotokohtaa, ja hänen täytyi avata veitsellä poskea enemmän. Koko dancefloor ja sänky olivat yltäpäältä veressä. Potilaalle meni useampi tippa samaan aikaan, jotta nestemenetystä saataisiin vähän kompensoitua. Hetken jo mielessä kävi, että selviääköhän hän tuosta vielä. Mutta lopulta vuotokohta löytyi ja se saatiin tikattua umpeen. En ole tainnut eläissäni nähdä niin paljoa verta mitä tuona yönä.


Ollaan päästy tekemään todella paljon erilaisia juttuja casualtyssa. Varsinkin kädentaidot pysyvät jotakuinkin yllä. Kanylointia on tullut tehtyä ja itselleni kaikista hienoin juttu on ollut päästä tikkaamaan potilaita. Olen tikannut monta isoa pään vekkiä, jalkaa ja kättä. Useamman kerran. Viime yövuorossamme teinkin diilin dressing roomin hoitajan kanssa, että meikäläinen saa hoitaa kaikki yön tikkaukset. Ihan suuuuuper siistiä! Rakastan päästä tekemään kädentaitoja, sillä koen myös olevani siinä ihan hyvä. Harmittaa vaan, että eipä sitä Suomessa sitten tikkaamaan oikeen enää pääsekkään. Pitää varmaan perustaa pimeenä  joku oma pieni tikkausnurkkaus kotiin. Noeinyt sentään :DD

Meillä on ihan huippu porukka aina yövuoroissa ja ollaan tutustuttu tosi moniin työntekijöihin. Ollaan myös saatu meille kollegaystäviä, joita nähdään myös vapaa-ajalla. Itselle ainakin on todella tärkeää luoda ystävyyssuhteita sairaalalle ja paikallisiin, sillä aivan varmasti tulen tänne vielä takaisin joskus. Ollaan suunniteltukin, että jos mahdollisuudet vain suovat, aiotaan tehdä täällä vielä joku harkka ennen valmistumistamme. Ainiin, ja ollaanhan me käyty muutaman kerran istumassa ambulanssissakin.





Ollaan oltu viime viikkoina töissä myös ensin Central Hospitalin synnärillä, ja sen jälkeen käytiin myös Katuturan synnärillä. Jo heti ekana päivänä Centralissa tuli vastaan monta synnytystä. En ollut ennen nähnyt livenä synnytyksen kulkua, mutta tosi äkkiä se jäi mieleen ja olinkin oikeastaan joka kerta osallisena siihen. Olin auttamassa ja kannustamassa äitiä ponnistamaan, sekä pääsin myös toimimaan assistenttina eräässä synnytyksessä. Sain myös katkaista napanuoran, JIHUU! :D Kyllä siinä vaan jostain kumman syystä aina herkistyi, kun se pienen pieni ihminen putkahti viimein tähän maailmaan. Kävin myös kysymässä Centralin leikkurista, että saanko tulla seuramaan tapahtumia sinne. Onnekseni siellä oltiin juuri aloittamassa suunniteltua keisarinleikkausta. Ensimmäinen kertani kun kyseisen operaation näin. Raskaus oli jo mennyt yliajalle sen verran, että leikkaus päätettiin tehdä. Vauva oli 4,3kg kokoinen poitsu.

Yhdessä synnytyksessä vauva jäi kaulastaan jumiin, sillä hän ei mahtunut tulemaan ulos. Pikkuinen alkoi olla jo melko sininen kun viimein paikalla ollut lääkäriopiskelija sai hänet ulos. Vauva ei myöskään meinannut virota ensin. Huh, loppu hyvin kaikki hyvin kuitenkin! On ollut kyllä tuolla synnärillä aikamoista tunteiden vuoristorataa. Huomattiin paikallisten hoitajien kanssa myös, että ihan ponnisteltiin menemään siinä äidin mukana synnytyksen aikana. Haha, tuli oltua kyllä aika mukana siinä hommassa. Outoa täällä on itselle se, että lasten isät eivät ole oikeastaan koskaan mukana synnytyksissä. Syy voi olla joko se, että isä ei ole tiedossa tai sitten jokin muu. Eräät hoitajat kertoivat, että isät kyllä saisivat tulla mukaan, mutta sitten he kyselevät mitä ihmeellisimpiä kysymyksiä ja kauhistelevat, jolloin äidit sitten keskittyvät heihin ja unohtavat ponnistaa. 

Yksi case tuoltakin synnäriltä jäi hyvin mieleen. Sinne tuli reilu parikymppinen tyttö poikaystävänsä kanssa. Otimme tytön huoneeseen. Hän oli todella kivuissaan, ei pystynyt kunnolla seisomaan ja hän alkoi myös oksentaa runsaasti kipujen takia. Oltiin tässä vaiheessa Hannan ja Pinjan kanssa tytön luona koko ajan. Hieroimme hänen alaselkäänsä, etsimme pyyhkeen jonka kastelimme kylmällä vedellä ja pyyhimme sillä tytön kasvoja, niskaa ja rintakehää. Autoimme häntä kaikessa ennen synnytystä. Yhdessä vaiheessa tytön istuessa sängyn reunalla kivuissaan hän tarrasi musta halausotteella kiinni ja siinä sitten silittelin hänen selkäänsä tytön puristaessa minua kivuissaan. Tämä oli myös sama potilas kenen synnytyksessä sain olla assistenttina. Kaiken huippuna oli vielä se, että tytön poikaystävä ja tämän äiti olivat koko ajan ulkopuolella odottamassa. Ja Pinja veikin vauvan sitten isälle pideltäväksi siksi aikaa kun tyttöä tikkailtiin. Tämä oli täysin ainoa tapaus, missä itse näin lapsen isän olevan paikalla ja miten hänestä huokui se onnellisuus.

En myöskään ollut aiemmin sen enempää ajatellut itseäni niin vauvatyypiksi, vaikka lapsia haluankin. Mutta täällä ollessa kyllä oon hurahtanut vauvoihin ihan täysin. Mieletön fiilis kun pääset pitelemään sylissä juuri syntynyttä pienokaista. Päästiin myös punnitsemaan heitä ja ottamaan saturaatioita synnytyksen jälkeen. Käytiin myös piipahtamassa post-natal wardilla pitelemässä ja katselemassa vauvoja. Sekä Katuturassa ollessamme vierailtiin Hannan kanssa meidän harkan ekalla osastolla moikkaamassa kyseisiä pieniä orpolapsia. Vitsi miten siistiä oli nähdä, että eräskin poika heistä osasi jo seistä tuen kanssa ja hän oli kasvanut ihan silmissä!

Nyt ollaankin sitten taas oltu, ja aiotaan olla loppuaikamme casualtyssa. Ainiin ja ollaanhan me käyty Home of Good Hopessa vähän väliä. Ja käytiinhä me Hannankans tutustumassa yhteen paloasemaanki täällä, jonne meijät kutsuttii käymää. :) Täällä elää jo niin arkea ja päivät menee nopeesti, että eihän tässä enää edes muista mitä kaikkea on tullu tehtyä! :D

Tässä meijän kämpän pikku vartijat.