Lewe ons beste lewens

Moikka jälleen!

Niinkun moni varmaan jo tietääkin, lähettiin Hannan kanssa uuestaan tänne Namibian Windhoekiin työharjoitteluun. Tällä kertaa lennettiin Helsingistä Dohaan ja sieltä päämääräämme. Oli ihan kiva kun oli kahden välilaskun sijasta vaan yksi.

Erona tällä kertaa meijän reissuun on ettei saada tukia koululta, eikä ehditty hakemaan myöskään apurahaa, joten reissu on pääosin rahoitettu itse. Ei myöskään majoituta samassa paikassa kuin viimeksi, vaan löydettiin meille mukava pieni kämppä vähän eri alueelta.
Meillä on tällä kertaa suoraan tien toisella puolella kauppakeskus mistä löytyy oikeastaan kaikki tarvittava kuntosalia myöten. Ihmeteltiin jo ekana päivänä kun nähtiin niin paljon valkoista populaa, mutta myöhemmin selvisi, että tää meijän asuinalue on kuulemma pääosin valkoisten asuttamaa. En sitten tiedä miksi.

Meijän landlord on aivan mielettömän mukava, niinkuin heidän koko perheensä. Täällä on myös viis ihanaa koiraa!! Perhe asuu isossa omakotitalossa tässä meijän kämpän vieressä. Heidän talon yhteydessä on muutama "asunto" vieraille, ja sitten on tää meijän rakennus missä on kolme ns. yksiötä. Täällä vaihtuu porukka tosi tiuhaan tahtiin!

Elikkä saavuimme siis  15.1. Hosea Kutakon lentokentälle ja meijän kyseinen ihana landlordimme oli kyltin kanssa meitä vastassa. Juttua riitti heti koko automatkan ajan. Saatiin myös yhteystiedot erääseen ensihoitoyksikköön täällä, jonne mahdollisesti voimme päästä tutustumaan.

Ensimmäinen viikko menikin heti nähdessä kaikkia ihania ystäviä ketä tänne jäi viime vuodelta. 💜

Aloitettiin taas työt Katutura State Hospitalin päivystyksessä. Tällä kertaa ollaan vaan päivystyksessä, jonka jälkeen siirrytään Central Hospitalin Psykiatriselle tekemään mielenterveys-päihdeharkkaamme. Käytiin viime vuonna tutustumassa kyseiseen paikkaan, sekä vankimielisairaalaan. Pienellä innolla odotankin, jos ehkä päästäisiin jotain vuoroja tekemään vankilaan. Voi olla, että haaveeksi jää mutta täytyy yrittää!

Päivystys on oikeastaan sitä samaa kaavaa mitä ollaan aikaisemminkin täällä tehty. Puukotus ja pahoinpitely potilaita on yhä runsaasti. (suprise) On ollu ihana mennä takasin samaan työympäristöön jossa on sama työporukka.

Mentiin heti tammikuun lopulla olevana palkkapäivänä innolla yövuoroon. Palkkapäivä meinas täällä siis sitä, että porukka saa rahaa, ryyppää ne ja riehuu. Yövuoro olikin taas täynnä niitä nuoria kundeja puukotus ja pahoinpitely haavoineen. Täällä ei kyllä pärjää ilman huumorintajua. Ei niitä kundeja voi ottaa enään tosissaankaan ku humalassa tulee verta vuotavana meidän hoidettavaks. Hauskoja sällejä ei voi muuta sanoa.

Kyseisenä yönä oli myös tapahtunut paha auto-onnettomuus. Lentokentältä työntekijöitä kuljettava minibussi oli ajanut kolarin. Osa potilaista tuli meille, osa centraliin ja vissiin yksityiselle. Muutama menehtynyt tais olla myös. Meidän hoidettavana oli eräs nuori nainen, joka oli loukkaantunut todella pahasti. Hän vuosi verta nenästä, silmistä ja kasvoista hyvin runsaasti. Dancefloorilla potilaalta otettiin vitaalit ja hänet oli tarkoitus viedä CT-kuvaan. Röntgen osastolla odotellessamme paikalle tuli muutama naisen kollega, jotka kertoivat hänen olevan 6kk raskaana. Tästä asiasta täytyi lääkärin ehdä jotkut paperit ja tiedottaa henkilökunnalle tietenkin.

Nainen oli hyvin huonossa kunnossa ja hänen tilansa romahtikin rontgenosastolla, joten hänet kiidätettiin emergency roomiin. Paikalla oli päivystyksen kaikki lääkärit ja monta hoitajaa. Hänet saatiin loppujen lopuksi onneksi intuboitua ja sain sitten itsekin osallistua tilanteeseen hoitamalla imua suusta ja putkesta. Koko tilanne oli itselle ihankun jostain elokuvasta. Hirveä kiire ja verta joka puolella. Nainen saatiin hengityskoneeseen ja hänet katetroitiin ja tila saatiin stabiloitua. Lähdettiin sitten viemään häntä uudestaan CT-kuvaukseen. Lääkäri oli antanut potilaalle jo paljon ketamiinia, sillä hän liikkui aivan älyttömästi koko ajan. Lääkäri myös kertoi, ettei hänelle voida muuta antaa raskauden takia.
Meitä oli minun lisäksi usea norjalainen opiskelija mukana CT-kuvassa. Saimme lopulta tilanteen rauhoitettua hetkeksi niin, että kuvat saatiin onneksi otettua. Kuvista selvisikin leuan paha murtuma (ilmeisesti koko leuka oli jotenkin irti), kallossa oli murtumia ja lääkäri epäili niskan olevan myös poikki.
CT-kuvauksen jälkeen lähdettiin viemään potilasta Head injury-osastolle. Perässä seurasi paljon omaisia. Huoneeseen päästyämme viereemme tuli mies, jonka kerrottiin olevan naisen isä. Oli aika diippi hetki kun isä näki tyttärensä siinä kunnossa. Naiselle oli onneksi saatu kaulatuki, mutta hän silti liikkui älyttömästi. Tässä vaiheessa meikäläinen viettikin seuraavan puoli tuntisen stabiloimassa potilaan päätä paikallaan. Itselle uusi tilanne oli että potilaan silmistä vuosi paljon verta. Tässä vaiheessa myös hoitaja ja opiskelijat saivat jonkun kinan keskenään, kun meidät oli jätetty oikeastaan koko ajaksi keskenämme hoitamaan kyseistä potilasta, eikä paikallinen hoitaja tehnyt tässä tilanteessa mitään. Ilmeisesti potilaan olisi myös kuulunut olla vielä toistaiseksi päivystyksen puolella vaikka lääkäri hänet määräsi päävammaosastolle. Sekavaa, huh?
Saimme siirrettyä yhteisvoimin potilas toiselle sängylle ja hän jäi sitten tälle kyseiselle osastolle hengityskoneeseen. Kävimme myös katsomassa seuraavassa yövuorossa potilasta, selvisi ainakin, että hän oli vielä raskaana. Tällä hetkellä en tiedä potilaan kohtaloa ollenkaan.

Päivystyksessä oli myös toinen auto-onnettomuuden potilas. Otimme hänet dancefloorilla vastaan ja mittasimme vitaalit, sekä laitoimme tipan. Hänellä oli oikea käsi lastoitettu paikalleen ja hän kärsi valtavista kivuista. Täällä hurjaa onkin se, että potilas ei saanut ainakaan seuraavaan tuntiin ollenkaan kipulääkettä. Lopulta lääkäri tarkasti potilaamme ja saimme viedä hänet röntgeniin, jossa selvisi olkapään olevan pahasti sijoiltaan. Murtumia ei onneksi ollut. Täältä hänet sitten siirrettiin ortopedic roomiin odottamaan lääkäriä reponoimaan olkapää.

Yö oli taas vauhdikas ja pääsin tikkailemaan muutaman potilaan.


Ollaan myös tutustuttu muihin suomalaisiin täällä ja hauskaa onkin, että meijän kanssa samaa aikaa on kaks tyttöä meijän koulusta joita ei olla aiemmin tunnettu. Nyt ollaan vietetty paljon aikaa yhessä! Ollaan vietetty Essin synttäreitä ja käyty muutenkin porukalla ulkona ja töissä.

Kirjottelen seuraavaan kirjotukseen vähän meidän käynnistä seuraamassa ruumiinavauksia, sekä Home of Good Hopesta ! Ihan hirveesti ei oo tullu sairaalalla nyt otettuu samanlailla kuvia kun viime kerralla.

Seuraavaan kertaan 😘